Kartta - Tarnogski Gorodokin piiri (Tarnogskiy Rayon)

Tarnogski Gorodokin piiri (Tarnogskiy Rayon)
Tarnogski Gorodokin tai Tarnogan piiri on kunnallinen itsehallintoalue Vologdan alueella Venäjällä. Sen pinta-ala on 5 200 neliökilometriä. Asukkaita on 14 300 henkeä (vuonna 2010).

Seudun venäläisasutus on syntynyt 1200-luvulla, jolloin Rostovin ja Suzdalin seudun asukkaat pakenivat mongolivalloittajia pohjoisen metsiin. Jo sitä ennen alue oli joutunut Novgorodin valtapiiriin. Novgorodilaisten perustama puinen Kokšengan eli Tarnogski Gorodokin linnoitus mainitaan ensimmäisen kerran vuonna 1453. 1600-luvulla seudun kautta kulki tärkeä kauppareitti Vologdasta Arkangeliin. Pietarin kaupungin perustamisen jälkeen se menetti taloudellisen merkityksensä. Vagan (nykyisen Šenkurskin) kihlakuntaan vanhastaan kuulunut alue liitettiin vuonna 1796 Vologdan läänin Totman kihlakuntaan. Vuonna 1929 perustettiin Pohjoisen aluepiirin Vologdan piirikuntaan kuulunut Kokšengan piiri, jonka keskuspaikka oli Tarnogski Gorodok. Vuonna 1931 se liitettiin Njuksenitsan piiriin, josta seuraavana vuonna erotettiin osa Totman piiriin. Vuonna 1935 perustettiin Tarnogski Gorodokin piiri, joka vuonna 1937 liitettiin Vologdan alueeseen. Vuosina 1962–1965 siihen kuului myös Njuksenitsan piiri.

 
Kartta - Tarnogski Gorodokin piiri (Tarnogskiy Rayon)
Maa (alue) - Venäjä
Venäjän lippu
Venäjä, viralliselta nimeltään Venäjän federaatio , on liittovaltio, joka sijaitsee Itä-Euroopassa ja Pohjois-Aasiassa. Maan pääkaupunki on Euroopan puolella sijaitseva Moskova. Nykyinen Venäjän federaatio perustettiin vuonna 1991 Neuvostoliiton hajottua.

Venäjän federaatio on vuoden 1993 perustuslain mukaan puolipresidentiaalinen tasavalta. Se on liittovaltio, joka koostuu 83 liittovaltiosubjektista. Venäjän rajanaapureita ovat Norja, Suomi, Viro, Latvia, Liettua, Puola, Valko-Venäjä, Ukraina, Georgia, Azerbaidžan, Kazakstan, Kiina, Mongolia ja Pohjois-Korea. Lisäksi muun muassa Ruotsiin, Saksaan, Turkkiin, Japaniin, Etelä-Koreaan ja Yhdysvaltojen Alaskaan on vain vähän merimatkaa.
Valuutta / Kieli  
ISO Valuutta Symboli Significant Figures
RUB Venäjän rupla (Russian ruble) ₽ 2
ISO Kieli
KV Komin kieli (Komi language)
TT Tataarin kieli (Tatar language)
CE Tšetšeenin kieli (Chechen language)
CV Tšuvassin kieli (Chuvash language)
RU Venäjän kieli (Russian language)
Naapurusto - Maa (alue)  
  •  Azerbaidžan 
  •  Georgia 
  •  Kazakstan 
  •  Kiina 
  •  Korean demokraattinen kansantasavalta 
  •  Mongolia 
  •  Latvia 
  •  Liettuan sosialistinen neuvostotasavalta 
  •  Norja 
  •  Puola 
  •  Suomi 
  •  Ukraina 
  •  Valko-Venäjä 
  •  Viro